facebook tracking

Vimanan arkkitehtuurijohtaja Veijo Terho hyppäsi yrityspuolelta Vimanaan toukokuussa 2018. Hänen vastuulla on huolehtia, että Vimana rakentaa turvallisia, käytettävyydeltään hyviä ja kustannustehokkaita ratkaisuja. Veijolla on pitkä kokemus ICT-alalta, muun muassa ICT-infra- ja konesalipalvelutehtävistä. Veijo asuu Espoossa ja työskentelee Vimanan Liisankadun toimistolla Helsingissä.

Mikä on parastasi työssäsi?
Parasta työssäni on sopiva haastavuus. On todella mielenkiintoista olla mukana suunnittelemassa tulevaisuuden palveluita sekä tutustua uusiin henkilöihin ympäri maata.

Miten haluaisit kehittää itseäsi?
Edellisistä tehtävistä johtuen minulla on jonkin verran opittavaa pilviteknologioiden tehokkaasta hyväksikäytöstä. Pilviteknologia on tulevaisuuden mahdollistaja. Sen avulla voidaan tarvittaessa valjastaa hetkellisesti hyvinkin suuri tehokkuus jonkun tietyn asian ratkaisemiseksi ilman suuria investointeja ja jopa hyvin lyhyessä ajassa.

Miten vietät vapaa-aikaa?
Vapaa-aikani menee pääasiassa golfin parissa joko itse pelaten tai sitten tuomarina seuraten muiden pelaamista. Myös ulkoilu ja jooga ovat oleellinen osa harrastuksiani varsinkin talvisin.

Mikä on mottosi?
Ei ole mahdotonta tehtävää, joidenkin ratkaisu on vain hyvin haastavaa.

veijo.terho@vimana.fi

Teamtailor

Työnantajamielikuva / Employer Branding Teamtailorilta